Walesin miehet odotetun kovia – ”Rullaan kun joutuu, siitä on vaikea päästä pois”

Suomen miesten maajoukkueen saldo ensimmäisen squashin EM-kisapäivän jälkeen oli odotettu tappio Englantia vastaan ja hieman odottamaton tasapeli Unkaria vastaan. Toisen päivän aamun urakastakaan Walesia vastaan ei ollut odotettavissa helppoja pisteitä.
”Katkeraa kalkkia nieleskeltiin vielä tänäkin aamuna. Jos tasapisteisiin päädytään, Unkari on meitä yhden erän edellä. Näin on harmittavasti käynyt ennenkin”, joukkueen johtaja Matti Saarela kertasi keskiviikon pistetilannetta.
Talihallin lasikentällä Suomen ykköspelaaja Miko Äijänen joutui mahdottoman eteen, kun vastaan asettui maailmanlistan 10. sijaa hallussaan pitävä Joel Makin. Viime aikoina vahvasti esiintynyt ja kuusi pelaajaa maailman kärkikymmeniköstäkin voittanut Makin pisti Äijäsen ahtaalle. Äijänen kuitenkin aloitti reippaasti ja tarjosi squashyleisölle viihdyttävää katsottavaa. Pelin edetessä tasoero tuli kuitenkin selväksi, ja Äijänen joutui taipumaan erin 0-3.
”Miko pelasi oikein hyvin, mutta Makinilla on aivan jäätävä peruslyönti. Rullaan kun joutuu, niin siitä on vaikea päästä pois”, Äijäsen valmentaja Sami Elopuro totesi.

Yksijalkaista ottelua

Kakkospelaajien kohtaamisessa jalkavaivoista kärsinyt Olli Tuominen hävisi Emyr Evansille 0-3.. ”Vaikeahan se on voittaa tämän tason pelaajia yhdellä jalalla. Lisäksi pelirutiinin puute alkaa näkyä””, Tuominen summasi.
Aamun tiukimmassa ottelussa Matias Tuomi kohtasi Walesin kolmospelaajan Owain
Taylorin
. Tuomi hävisi ensimmäisen erän jatkopalloilla 13–15 ja johti kolmatta erää jo 10–7. Lopulta numerot kirjattiin Taylorille 3-0 (15-13 11-6 12-10).
Eilen voiton makuun päässyt Kristian Rautiainen oli tänään aseeton Peter Creediä vastaan. Creed liikkui sähäkästi ja vei ottelun nimiinsä 3–0.
Illan ottelussa Triplan lasikentällä Suomi saa vastaansa vahvan Saksan, joka voitti Unkarin otteluin 4–0.

Teksti: Heikki Kononen, Kuva: Senni Nieminen

Jätä kommentti