Suomen squashille oma Hall of Fame – viisi ensimmäistä nimitystä loivat lajihistoriaa

Suomen ensimmäinen squashhalli aloitti toimintansa marraskuussa 1968 Helsingin Lönnrotinkatu 41:ssa. Legendaarisen ’Lönkan hallin’ avasi tenniksen moninkertainen Suomen mestari Sakari Salo, joka ansaitusti nimettiin joukkueiden EM-kisojen yhteydessä lanseeratun Suomen squashin Hall of Famen jäseneksi numero 1.
”Valinta Hall of Fameen on Suomen Squashliiton korkein tunnustus, ja sen voi saada joko urheilullisilla saavutuksilla tai muulla tavoin lajin hyväksi toimimalla. Meille on oman lajimme parissa tärkeätä kunnioittaa lajin parissa toimineita henkilöitä sekä vaalia perinteitä ja muistoja. Haluamme edistää lajin positiivisia arvoja nyt ja tulevaisuudessa”, linjaa liiton toiminnanjohtaja Mika Monto.


Elopuro ja Minetti – aikansa kiistattomat tähdet


Jäsen numero 2 eli Sami Elopuro on yhä se nimi, jonka ainakin varttuneemmat satunnaisseuraajat ja penkkiurheilijat Suomen squashista tunnistavat. Valintaperusteluissa muistutetaan, että Elopuro loi esimerkillään Suomen squashiin tinkimättömän ja periksiantamattoman harjoittelukulttuurin. Hänellä on yhä mailapelien yksilölajien korkein suomalainen ammattilaissijoitus, kun hän vuosina 1992-93 oli sijalla 6. Elopuro on myös 8-kertainen Suomen mestari ja joukkueiden MM- kisojen pronssimitalisti vuodelta 1991.
Tuula Minetti (o.s. Myllyniemi) puolestaan antoi kasvot ja identiteetin suomalaiselle naissquashille. Hänellä on toiseksi korkein suomalaisnaisen yksilölajien mailapelien rankingsijoitus vuodelta 1992, jolloin hän oli naisten squashin ammattilaislistan 14:s. Hän on voittanut Suomen mestaruuden huimat 20 kertaa
ja pelasi urallaan 126 maaottelua vuosina 1980-98. Minetti on Hall of Famen jäsen numero 3.
”No kyllähän tämä ihan yllätyksenä tuli. Minusta on hienoa, että lajimme pelaajia ja sen parissa toimineita muistetaan ja arvostetaan tällä tavalla. Tämä oli hieno ele, ja arvostan tätä suuresti”, kiitti Minetti.


”Rambo” Raumolin ja teräsmies Tuominen


Neljäntenä valittu Juha ’Rambo’ Raumolin on nuorten maailmanmestari ja nuorten Euroopan mestari. Hänen korkein ammattilaisrankinginsa on vuodelta 1999, jolloin hän oli listan 29. Kaksinkertainen Suomen mestari ja pelannut 104 maaottelua vuosina 1992-2006.
Perusteluissa muistutetaan, että Raumolin on esimerkki huippu-urheiljasta, joka rakensi aktiivivuosinaan menestyksellistä kaksoisuraa ennen kuin sana kaksoisura edes oli käytössä.
Hall of Famen jäsen numero 5 Olli Tuominen (kuvassa vas.) on lajilegenda, joka pelasi Suomen miesten joukkueessa 44-vuotiaana myös näissä EM-kisoissa. Saavutus on lähinnä käsittämätön squashin kaltaisessa lajissa, samoin kuin Tuomisen ammattilaisura: se kesti yli 20 vuotta, jona aikana hän pelasi yli 500 ammattilaisottelua. Hänen paras rankinginsa on vuodelta 2006, jolloin hän oli listalla 13:s – samana vuonna ja samalla sijoituksella kuin Jarkko Nieminen tenniksessä.
Tuominen oli yli 20 vuotta ammattilaisrankingin TOP70:ssa; sekin saavutus, johon aniharva squashpelaaja yltää. Hän on Euroopan mestari vuodelta 2012 ja peräti 18-kertainen Suomen mestari.

Teksti: Jari Mether, Kuva Tommi Tapola

1 702 kommenttia artikkeliin ”Suomen squashille oma Hall of Fame – viisi ensimmäistä nimitystä loivat lajihistoriaa”