Suomi hävisi Saksalle selkeästi 0-4 miesten Triplan iltaottelussa. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Suomen miehillä on squashin EM-joukkuekisoissa teoreettinen mahdollisuus säilyttää 1-divisioonan paikkansa . Tähän tavoitteeseen päästäkseen Suomen tulee voittaa jäljellä olevat kaksi vastustajaa. Saksan ja Suomen miesten illan ensimmäisessä ottelussa kohtasivat Simon Rösner ja Olli Tuominen.
Pelaajat ovat kohdanneet useaan otteeseen aktiivipelivuosinaan, nyt he pelasivat joukkueensa kakkospelaajina ilman voimassaolevaa PSA-rankingia.
Ottelussa oli ehkäpä hieman näytösottelunkin piirteitä, mutta arvokisoissa toki pelataan
tosissaan oman joukkueen ja maan puolesta. Rösner hallitsi ottelua sen kaikki kolme erää ja kirjasi helpohkosti 3-0-voiton.
”Olli on hyvä ystäväni ja tiukka taistelija, kun ollaan kentällä. Meillä on ollut maailman squashkentillä monet kerrat hyviä otteluita, mutta samalla hauskaa, niin tänäänkin”, Rösner kehui kaveriaan.
Kotimaassaan Rösner, jonka korkein PSA-ranking on ollut peräti 2, toimii juniorimaajoukkueen valmentajana. Mutta kuten hän itse sanoi: ”täällä olen joukkueen pelaajana ja teen parhaani, että joukkueeni menestyisi mahdollisimman hyvin.”
Joukkueiden toisessa kohtaamisessa yhteen iskivät ykköspelaajat Raphael Kandra ja Miko Äijänen. Kandra ei jättänyt ottelussa mitään tulkinnanvaraa, vaan voitti sen nopeasti 3-0. Kandran liike ja silkinpehmeät lyönnit olivat tällä kertaa vain liikaa Äijäselle.
Kolmannessa ottelussa vastakkain olivat kolmospelaajat Yannik Omlor ja Matias Tuomi. Erät etenivät tasaisesti, mutta ratkaisevien pallojen kohdalla Omlor oli erityisesti stopparilyönneissä tehokas ja vei ottelun suoraan 3-0.
Kun bensa loppuu, se loppuu
Illan viimeisessä, ottelusarjan voiton kannalta merkityksettömässä ottelussa kohtasivat Valentin Rapp ja Jami Äijänen. Ensimmäinen erä oli tasainen ja meni jatkopalloilla saksalaiselle. Toisessa erässä Äijäsen fysiikka joutui koetukselle ja kun pelaaja väsyy, se näkyy paitsi liikkeessä, myös lyöntien laadussa. Erä nopeasti Rappille 11-4. Kolmas erä oli lähinnä muodollisuus, vaikka eräluvut olivatkin niukasti Rappille 11 -9.
Tappio siis merkitsee sitä, että Suomen mahdollisuudet säilyttää paikkansa 1-divisioonassa ovat olemassa, mutta se edellyttää voittoja kahdessa jäljellä olevassa ottelusarjassa. Se on kova tavoite, mutta mahdollinen.
Teksti: Jari Mether, Kuva: Jonas Tana
s7c478
I like this site very much, Its a rattling nice position to read
and get info.Blog monetyze
fqella
3toyyq
pv7bop