Englannista squashin EM-tuplamestari – supertähti Mohamed Elshorbagy ja maaginen nousu voittoon

Squashin joukkueiden EM-kisat pelattiin edelliskerran vuonna 2019. Seuraavana vuonna Suomen piti järjestää kisat ja vain kahta kuukautta aiemmin tuli korona ja kisat peruttiin. Tai siirrettiin vuodella eteenpäin – ja vuoden kuluttua siirrettiin uudelleen koronarajoitusten vuoksi. Kolmas kerta toden sanoi – nyt pelattiin.Edelliskisojen miesten finaalissa pelasivat Englanti ja Espanja, nyt Englanti ja Ranska. Ensimmäinen ottelupari oli … Lue lisää

Suomen squashjoukkueet putosivat EM-kisojen 2. divisioonaan – Miesten hissiliikkeeseen tarjolla yllättävä ratkaisu

Squashin EM-kisat päättyivät lauantaina neljän intensiivisen kisapäivän jälkeen Suomen joukkueiden osalta ikävästi. Miesten putoaminen 2. divisioonaan oli tiedossa jo edellispäivänä eikä erityisen yllättävää, mutta myös pirteästi esiintynyt naisjoukkue joutuu hakemaan vauhtia alemmalta sarjatasolta. Asia ratkesi päätöspäivän Espanja-tappioon ja siihen, että Sveitsi voitti oman viimeisen pelinsä. Suomen ja Sveitsin tasapistetilanteessa Sveitsin parempi otteluvoittosaldo takasi sen säilymisen. … Lue lisää

Englanti jälleen squashnaisten Euroopan ykkönen

Squashin EM-kisojen viimeistä edellinen ottelu loppuunmyydyn Triplan katsomon edessä päättyi melko odotetusti Englannin naisten voittoon. Ensimmäistä kertaa finaaliin yltänyt Belgia laittoi kampoihin minkä pystyi, mutta Jasmine Hutton, maailmanlistan 8:s Gina Kennedy ja Lucy Turmel varmistivat briteille 2-1-voiton ja Euroopan mestaruuden – jo 8:nnen 10 viime vuoden aikana. Belgian joukkueen kärjen ovat jo vuosia muodostaneet top … Lue lisää

Skotlanti-tappio päätti Suomen squashmiesten kisat – miten hissiliike divisioonien välillä katkaistaan?

Suomen ja Skotlannin miehet pelasivat perjantain iltaottelussa Skotlantia vastaan enää kunniasta: molempien joukkueiden putoaminen EM-kisojen 2. divisioonaan oli selvää aiempien tulosten perusteella. Suomelle ylemmällä tasolla säilymisen haaste oli realistisesti ajatellen tiedossa, mutta viime kisojen pronssimitalisti Skotlannille tulos on iso pettymys. Skotit pesivät kasvojaan voittamalla Suomen suoraan 4-0. Alasdair Prott päihitti Samuli Niskalan 3-0 selvähköin luvuin … Lue lisää

Suomen naisille jälleen komea voitto – ”Löysät pois ja menoksi”

Suomen naiset jatkoivat voittojen tiellä kukistamalla Hollannin 2-1 squashin EM-joukkuekisoissa. Triplan yleisön suosikiksi nousseen ryhmän tilin avasi ykkösnimi Emilia Soini, joka kukisti avauserän hermoilun jälkeen taktisesti viisaalla taitopelillä Fleur Maasin 3-1 (11-3, 11-6, 11-8, 11-7). ”Olin ihan kipsissä matsin alussa, ja vielä seuraavien erienkin alut menivät turhaan jännittäessä. Onneksi pääsin kiinni peliin, ja pois oman … Lue lisää

Kisojen kulisseissa: Anita Välimaa loistaa lavalla ja keittiössä

Jos Suomen Euroviisuedustajista muodostettaisiin maajoukkue, Anita Välimaa olisi sen luottopakki. Parikymmentä vuotta suomalaisen musiikin terävimmässä kärjessä ja seitsemän Eurovision laulukilpailun loppukilpailuedustusta vuosien 1984-1993 välillä on sellainen pätkä musiikillista moniosaamista, johon moni ei yllä. Musiikkiuransa ohella ja aktiivikeikkailusta vetäytyessään Anita rakensi myös toista uraa ja valmistui ravintola- ja dieettikokiksi. ”Halusin oppia mahdollisimman paljon, joten hakeuduin työharjoittelussakin … Lue lisää

Ohjusiskujen keskeltä kisoihin: ”Rakennamme squashallimme uudestaan”

Squash on Ukrainassa varsin uusi urheilulaji, ja maassa oli 60-70 hallia ennen Venäjän hyökkäyssotaa. Nyt osa niistä on vihollisen miehittämillä alueilla, ja monet ovat vaurioituneet. Yhden halleista osaomistaja on harkovalainen Nikita Panov (kuvassa vas.), joka pelaa Helsingin EM-joukkuekisoissa maansa väreissä. ”Halliin osui heti sodan alkuvaiheessa eli maaliskuussa 2022 venäläisten ohjus. Nyt halli on suljettu, mutta … Lue lisää

Suomen naisille harmittava avaustappio EM-squashissa – ”Aivosumussa ei tee järkeviä ratkaisuja”

Suomen naiset pääsivät squashin joukkue-EM:ien avauksessaan ilahduttavan runsaan yleisön eteen Triplan lasikentällä. Ranska oli kuitenkin parempi voitoin 3-0. Viihdyttävin ja tasokkain vääntö nähtiin toisessa ottelussa, jossa Suomen ykköspelaaja (maailmanranking 48.) Emilia Soini, jonka Melissa Alves kukisti lopulta 3-2 (11-13, 9-11, 11-6, 11-5, 11-4). Kuten luvuistakin näkee, Soini sai otteluun erinomaisen alun. ”Voimakössiä” pelaava temperamenttinen ranskalainen ei kuitenkaan antanut periksi, … Lue lisää